Korjaus edelliseen postaukseen

Liesel korjaa edellistä: vai että on seuraava kirja John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään? Eipäs olekaan! Koska kirjasto on kiinni loppiaiseen asti, on järkevämpää vain sopia, että mikä tahansa Lindqvistin kirjoista kelpaa. Toisin sanoen, Rudy omistaa Ystävät hämärän jälkeen joten lukee sen. Minä luen Kuinka kuolleita käsitellään ja voimme sitten vertailla erillisissä postauksissa teoksia. Itse ihastuin Kultatukka, tähtöseen sitä kesällä lukiessani, joten saatan ehkä jopa siitäkin jotain kommenttia vääntää tänne.

Omasta puolestani, vaikka Kuinka kuolleita käsitellään onkin jo aloitettuna ja hyvällä mallilla, se ei minua yhtä paljoa houkuttele kuin Kultatukka tai Ystis (Minulla on pakottava tarve keksiä kauhukirjoille mukasöpöjä lempinimiä, joita kukaan muu kuin minä ja Rudy ei ymmärrä. Esimerkiksi Kingin Uinu, uinu, lemmikkini on Uinis... Mutta ei siitä nyt sen enempää! :D) Sittenpähän nähdään kolahtaako, ja jos kolahtaa niin kumpi kirja ja kumpaan!

(Joulun kunniaksi käytin tässä viestissä jopa kolme kertaa huutomerkkiä.)

Tekosyitä ja seuraava kirja

Heips, täällä Liesel! Pahoittelumme siitä, että emme ole vieläkään kirjoittaneet Hämähäkkijumalasta. Kiirettä on pitänyt sekä koulun ja kokeiden (ihan niin kuin me niihin muka luettaisiin...), että omien tekstien kanssa. En ole edes saanut kirjaa käsiini, kun on Rudylla meidän kirjastomme ainoa kappale lainassa. Koska Hämähäkkijumala ei nyt selvästikään inspaa, emme rupea sitä väkisin lukemaan, joten hyppäämme minun vuorooni.

Seuraava kirja on siis John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään.

Steven Chbosky - Elämäni seinäruusuna

Täällä Rudy.

Mielestäni kirja oli epämääräinen ja sekava (Lieselin kommentti: Rudy pelkää suuresti sekavuutta, vaikka omissa teksteissään pitää sitä hyvin tärkeänä). En pitänyt siitä, että teos kirjoitettiin kirjeiden muodossa.

Charlie oli ärsyttävä, vain angstasi omaa elämäänsä. Patrick oli ihan okei, jokin siinä vain oli, saattoi johtua loistavista vitseistä. Sam lähinnä ärsytti, piste. En enää edes muista minkä takia häntä pidin ärsyttävänä, näin vain on. Perheestä ei jäänyt mielikuvaa.

Tapahtumat eivät vähäpätöisyytensä takia jäänyt mieleen, lukuunottamatta Rocky Horror Picture Showta ja kohtausta jossa Charlie on sisarensa kanssa klinikalla siskon ongelmien takia.

Kansi oli harmaa ja tylsä, kuten kirjakin.
Kirjassa ei varsinaisesti ollut selkeää lopetusta.
Hyppäsin vahingossa ratkaisevan aukeaman yli ja sain vasta kirjan palautettuani kirjastoon tietää, että se aukeama oli siinä kirjassa, enkä sitä lukenut.

Seuraavaksi kirjaksi valitsen Neil Gaimanin kirjan Hämähäkkijumala (koska Rudylla on pakkomielle hämiksiin, hehe).

(Liesel pahoittelee sitä, että postaaminen osui juuri maanantaille, joka sattuu olemaan Rudyn angstaamiseen varattu päivä.)

Steven Chbosky - Elämäni seinäruusuna

Liesel kirjoittelee, heips!

Elämäni seinäruusuna kertoo syvällisestä, mutta yksinäisestä Charlie-nimisestä pojasta. Hän on nuori joka on keskittänyt elämänsä tarkkailuun seinän vierestä: ketkä ovat yhdessä, ketkä eivät olee yhdessä, kuka on surullinen, kuka on iloinen, kuka on kenen kaveri, kuka puhuu kenestä pahaa. Lukion ensimmäisenä vuonna Charlie saa ystäviä jotka vetävät hänet mukaan maailmaan jota hän on tarkkaillut: bileitä, tyttöystäviä, The Rocky horror picture show, futismatseja, tanssimista etc.

Elämäni seinäruusuna on loistava kirja. Tiesin loppuratkaisun jo ennen kuin sen luin, mutta se ei haitannut.

Ensinnäkin: hahmot. Lemppareitani olivat muun muassa Patrick ja Charlie. Jokainen hahmo on omalla tavallaan hellyyttävä ja jokaisella on omat hetkensä. (Jopa hahmoilla joista en tykännyt, kuten Charlien ärsyttävällä isosiskolla ja uudella ystävällä Mary Elizabethilla.) Kaikilla on omat historiansa ja ongelmansa: Patrickia kutsutaan nimellä "Ei mikään" (vai oliko se ei kukaan?), eikä hänen tapailemansa poika uskalla tulla kaapista. Samilla on ongelmia rakkaudessa, Charliella on ongelmia kaikessa.

En keksi kirjasta yksinkertaisesti mitään pahaa sanottavaa.

Kirja on rehellinen ja aito. Se kertoo asiat suoraan ja mutkittelematta, vaikka välillä henkilöt (tai lukija itse) eivät sitä toivoisikaan. Kirja kerrotaan päiväkirjamuodossa.

En osaa sanoa muuta, koska tämä on sellainen kirja joka täytyy itse lukea ennen kuin ymmärtää täysin siitä kirjoitettuja arvosteluja tai mielipiteitä. Se täytyy itse lukea ja kokea, ja sen takia sanonkin:
lukekaa (ja kokekaa) se.

Darren Shan - Friikkisirkus

Täällä Rudy.
Pahoittelen sitä ettemme ole pitkään aikaan kirjoittaneet, koska en ole vain jaksanut saati viitsinyt (Lieselin korjaus: Rudyn tietokone kiukuttelee, mutta hän nyt syystä tuntemattomasta jätti sen mainitsematta).
(P.S. SPOILER ALERT)

Pidin kaikkein eniten Madam Octasta, koska pidän erityisesti hämähäkeistä näin muutenkin. Larten oli sitten toiseksi paras hahmo kirjassa. Darren oli vaan niin hirveän tyhmä ja stereotypinen. En keksi muista hahmoista mitään sanottavaa.

En odottanut tältä kirjalta juuri mitään. Olin joskus sattumoisin nähnyt pätkän tähän perustuvasta elokuvasta, (Friikkisirkus: vampyyrin oppipoika) näin vain loppupuolen. Sattumoisin luin Tammen julkaisuja joltain nettisivulta ja näin kirjan nimen sieltä. Pitkän odotusajan jälkeen näin sen kirjastossa ja päätin lainata sen.

Kirja olisi saanut olla pitempi, sillä se perustui vain siihen, että Darren ja Steve menivät Friikkisirkukseen, Darrenista tuli vampyyri, hän lavasti oman kuolemansa ja lähti Friikkisirkuksen matkaan.Tapahtumia olisi voinut olla enemmän, mutta jatko-osat korvaavat sen. Jatko-osat menevät (tosin vasta kirjassa Taistelu Aamunkoitteessa, muistaakseni yhdeksäs tai kymmenes osa) huonompaan suuntaan.

Darren Shan - Friikkisirkus

Liesel kirjoittelee Friikkisirkuksesta!

Darren ja Steve ovat kauhua rakastava kaksikko ja parhaat ystävykset. Kun he saavat tietää laittoman Friikkisirkuksen saapuneen kotikulmilleen, ei mikään voi estää heitä menemästä sinne, vaikka pojat jälkeenpäin saattaisivatkin sitä toivoa. Friikkisirkus koostuu upeista ja karmivista ohjelmanumeroista, joista poikien suosikki on ehdottomasti arpinen Larten Crepsley ja hänen temppuja tekevä hämähäkkinsä Madame Octa. Esityksien loputtua Darren todistaa jotain astetta karmivampaa ja aloittaa näin valitettavan tapahtumaketjun, joka vie hänen ja monen muun henkilön elämän huonompaan suuntaan.

Kirjan takakansi alkaa sanoilla ”lue ja pelkää”. Luin kirjan (ja ihan mielelläni luinkin) mutta pelännyt en. Lausahdus olisi voinut osua oikeaan, jos se olisi ollut esimerkiksi ”lue ja ällöty satunnaisesti” tai ”lue ja kuvotu pariin otteeseen” mutta pelottavaa tästä teosta ei saa, enkä itse kuvailisi sitä kauhuksi.

 Kirjoitustyyli on jälleen kerran kovin yksinkertainen, välillä tosin hieman turhankin dramatisoiva. Päähenkilö Darren (tunnetaan minun ja Rudyn keskuudessa vanhana kunnon pahvipää-Darrenina) ei ole kovin kiinnostava henkilö, kuten eivät muutkaan henkilöt tarinassa. Toisaalta kirjan tarkoitus ei käsittääkseni olekaan tarjota erikoisia hahmoja, vaan kertoa nimenomaan Darrenin tavallisesta tylsästä elämästä ja sen jälkeen sijoittaa hänet keskelle tapahtumia, jotka saavat hänet kaipaamaan tuota turvallista ja tylsää elämää. Hahmoista olisin halunnut kuulla enemmän vain Crepsleystä ja Madame Octasta. Toisaalta uskon, että heitä riittää kiitettävästi jatko-osissa.

Kirja oli tälläkin kertaa viihdyttävä ja helppolukuinen. Annan kirjoittajalle (joka muuten on oikealta nimeltään Darren O’Shaughnessy) lisäpisteitä koskettavasta kuvauksesta tarinan loppupuolella kun Darren joutuu luopumaan aiemmasta elämästään syystä jota en sinulle tietenkään kerro.

Pidin myös kirjan alusta, jossa Darren kertoo historiastaan hämähäkkien kanssa, muun muassa siitä kuinka metsästi takapihaltaan hämähäkkejä ja laski niitä vapaaksi huoneeseensa, siitä miten onnistui vahingossa tappamaan lemmikkitarantellansa ja siitä, kuinka hän sai käsiinsä pääsylipun Friikkisirkukseen.

 

Rudy tulee tämän tietenkin vielä arvostelemaan, mutta ilmoitan jo valinneeni seuraavaksi uhriksi Steven Chboskyn Elämäni seinäruusuna.

Seuraava kirja

Ja täällä Liesel.
Päädyin tällä kertaa armahtamaan Darren Shanin lumoissa kiemurtelevan Rudyn ja hän tulee kirjoittelemaan Salaisesta puutarhasta sitten  kun sen on lukenut. Seuraavaksi uhriksi Rudy on valinnut Darren Shanin Friikkisirkuksen, eli ei muuta kuin sitä lukemaan!

Frances Hodgson Burnett - Salainen puutarha

Täällä Liesel Salaisesta puutarhasta.

Salainen puutarha on lapsille ja nuorille suunnattu kertomus kymmenvuotiaasta Mary Lennoxista, joka välinpitämättömien vanhempiensa kuoltua koleraan, lähetetään kotoaan Intiasta, Englantiin, Misseltwhaiten kartanoon kyttyräselkäisen setänsä luokse. Mary on äkäinen ja itsekeskeinen lapsi, jolla ei ole koskaan ollut yhtäkään ytävää. Misseltwhaitessa hän kuitenkin ystävystyy kahden nuoren pojan kanssa ja löytää avaimen kymmenen vuotta sitten tapahtuneen tragedian vuoksi suljettuun puutarhaan. Puutarhalla on ihmeellinen vaikutus, sekä lapsiin, että aikuisiin.

Valitsin kirjan tähän kahdesta syystä.
1. Se on loistava, enkä ole lukenut sitä pitkään aikaan.
2. Rudy ei olisi muuten, koskaan, missään nimessä, lukenut sitä (mitä hän ei ole kyllä tehnyt vieläkään, kiitos Darren Shanin, vai mikä hänen oikea nimensä nyt olikaan)

Salainen puutarha kuuluu niihin klassikkoihin, joita luetaan syksyn sateisimpana iltana, teekupin kanssa, peiton alla. Olen lukenut kirjan aikaisemmin, en muista kuinka monesti, ehkä kerran, ehkä viisi, mutta se on (oli) silti lempikirjojani. Olen tainnut vähän kasvaa ulos Salaisesta puutarhasta, mutta se ei kuitenkaan koskaan lakkaa viehättämästä minua.

Teos on sellaisella Meidän Marikki -tyyppisellä tavalla kotoisa ja lämmin. En osaa valita lasten- ja nuortenkirjan välillä. Kirjan päähenkilö Mary ja hänen myöhemmin kirjassa tapaamansa ystävät ovat lapsia ja tapahtumat kerrotaan lapsekkaalla yksioikoisella tavalla. Kertomus käsittelee välillä vähän kovempiakin aiheita, kuten vanhemman kuolemaa, kuolemaa ja köyhyyttä, mutta on siitä huolimatta pirteä.

 Hahmot raivostuttavat ja naurattavat vuorotellen. Päähenkilön vanhemmat eivät ole koskaan tehneet elettäkään lapsensa hyväksi ja se näkyy tässä. Kirjassa käytetään mielestäni hupaisaa vertausta aiheesta:
"Maapallo on niinkuin appelsiini, ja minulle selvis jo ennen kuin minä täytin kymmenen, ettei kukaan omista sitä appelsiinia kokonaan. Kukaan ei omista muuta kuin pikku siivun ja välistä näyttää, ettei niitä siivuja riitä kaikille."

Salainen puutarha kuuluu niihin kirjoihin, jotka jaksan lukea moneen otteeseen ja suosittelen sen lukemista ehdottomasti muillekin.

Eoin Colfer - Artemis Fowl

Olen Rudy ja Liesel kirjan esittelikin jo, joten itse en vaivaudu.

Kirja oli aivan uskomattoman mahtava. Pidin siitä erityisesti koska Artemis on vaan niin nerokas, ylimielinen kakara, joka luulee olevansa parempi kuin muut. Itse asiassa hän on parempi kuin muut.
Mulch Diggums, Holly ja Julius (Punajuuri) Root ovat myös mahtavia henkilöitä. Trub Kelp oli rasittava henkilö, joka keksi kaikesta aina valittamista. Sitten oli vielä yksi äärimäisen rasittava henkilö, joka johti peikkohyökkäystä Fowl Manoriin, mutta en muista hänen nimeään.

Tahpahtumat olivat vähän yksitoikkoisia, kun koko kirja meni piiritykseen, mutta oli niitä hauskojakin. Jatko-osissa minulla oli kaikissa lempikohtaus, mutta tässä kirjassa sellaista ei ole, koska kaikki kohtaukset siinä ovat aika tasavertaisia.

Varsinainen juoni ei ollut mitenkään mullistava, mutta sen toteutus oli hyvä.

Eoin Colter - Artemis Fowl

 

Ja täällä Liesel taas tämänkertaisesta kirjasta.


Kirja kertoo aika pitkälti HAL:in (hautautuneiden alueiden lainvalvonnan) keijujen ja saviväen eli ihmisten erimielisyyksistä. Artemis Fowl on varakasta ja tunnettua rikollissukua ja päättää palauttaa Fowlien elämän entiseen hohtoonsa. Tarinassa Artemis sieppaa yhden HAL:in menninkäiskomisarioista ja aloittaa näin uudestaan saviväen ja HAL:in ikuisen sodankäynnin.

        

Teos vaikuttaa joiltakin kohdin Linnunrata-tyyppiseltä parodialta. Ei sillä että se haittaisi, onhan se aina hupaisaa kun kesken panttivankitilanteen ruvetaan keskustelemaan tikkukaramelleista.

 

Kirjailija käyttää välillä aika veikeitäkin kielikuvia tekstissään. Kirjoitustyyli on helppoa ja mukavaa luettavaa.

 

Artemis Fowl on hahmona oikein mielenkiintoinen ja harmikseni kirja, jossa kaiken takana oli Artemis, sisälsi kuitenkin tämän huomioon ottaen aika vähän itse nuortaherraa. Aion lukea kirjasarjan kaikki seitsemän (mikäli oikein muistan) jatko-osaa, en välttämättä ihan heti, mutta kuitenkin. Mielenkiintoa herättää seuraavassa osassa erityisesti se, että olen kuullut yhden kirjan tapahtumapaikoista olevan Suomi.


Kirja on kaikin puolin viihdyttävää luettavaa, mikäli tämäntyyppisestä kirjallisuudesta sattuu pitämään. Vitsien ja sodankäynnin lomaan mahtuu kyllä myös ihmissuhteiden selvittelyä ja teos osoittautuukin ennen pitkää aika monipuoliseksi, vaikka onkin edelleen tyypillinen ja oiva lajinsa edustaja.

 

Kirja sisältää taikaolentoja ja yliluonnollista kattavasti, peikoista kentaureihin ja onkin mielestäni hienoa nähdä kuinka sota Artemiin ja HAL:in välillä muuttuu yhä mielenkiintoisemmaksi ja vähitellen aletaan ottaa yhä järeämpiä menetelmiä kehiin, aina ajanpysäytykseen ja räjähteisiin asti.

 

 Rudy tulee tästä kirjasta vielä postaamaan, käsittääkseni ihan lähiaikoina, mutta imoitan jo valinneeni seuraavaksi kirjaksemme Burnettin Salaisen puutarhan.
 

Terhi Rannela-Yhden promillen juttuja

Hei, täällä kirjoittelee Rudy.

Kirjan tulin lukeneeksi vain sen takia, että kaverini niin päätti. Ilman häntä en olisi ikinä tarttunut tähän kirjaan. Nyt minun täytyy myöntää, että onneksi hän pakotti minut tämän lukemaan.

Yhden promillen juttuja koostuu novelleista, joiden aiheet liittyvät tavalla tai toisella alkoholiin. On tarinoita alkoholistiperheiden lapsista, bilettämisestä ja sen aiheuttamasta pikavippivelkavankeudesta, alkoholin vaikutuksista eri ihmisissä, rattijuopoista ja kadunmiehistä. Kuvaavinta on ehkä se, että kirja alkaa luettelolla kommenteista juomattomuuteen, joita on peräti kaksi sivua.

Kirja oli varsin mukavaa luettavaa. Tarinat olivat hyvän pituisia, riittävän lyhyitä ja ne etenivät jouhevasti. Sisällysluettelon fontista en pitänyt, mutta se ei nyt paljoa haittaa.
Jotkin tarinat eivät vain yksinkertaisesti napanneet, mutta niitä oli harvassa.
Henkilökohtaisia lemppareitani olivat: Päälläseisontaa, Huoneentaulu irtileikattavaksi: Kuinka jaksaa täysi-ikäiseksi alkoholisti-isän kanssa, Me ollaan sankareita kaikki.
Viimeiseksi mainittu oli pätkä nettikeskustelusta, joten se ei ollut varsinaisesti tarina.
Lukuohje oli myös hyvä idea (vaikken sitä noudattanutkaan).

Kansi oli silmiä miellyttävä. Se ei hyppinyt silmille vaan oli kauniin yksinkertainen.

Muita Terhi Rannelan teoksia en ole lukenut. Enkä usko, että tulen lukemaankaan vähään aikaan.

Ja koska on minun vuoroni päättää minkä kirjan luemme seuraavaksi, olen valinnut Artemis Fowlin.

Terhi Rannela - Yhden Promillen Juttuja

Täällä kirjoittelee Liesel tämänkertaisesta kirjastamme.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin kirjasta, pelkäsin sen olevan pelkkä valistuskirja. Se ei sitä kuitenkaan onneksi ollut. Kertomusten opetus oli pikemminkin ”näin saattaa käydä jos juot, joten mieti tarkkaan” kuin ”näin tulee käymään, joten älä koskaan juo”.

        Kirja koostuu lyhyistä kertomuksista joista kaikkiin liittyy tavalla tai toisella nuorten suhde alkoholiin. Pienestä sivumäärästään huolimatta kirja sisältää noin kaksikymmentä tarinaa ja on sekä nopea-, että helppolukuinen.

        Kirjailijan teoksia en ole aikaisemmin lukenut, vaikka olenkin monta kertaa kirjastossa tarttunut Taivaan Tuuliin -kirjaan. Kirjoitustyyli on aika yksinkertainen, mutta tuollaisessa kokoelmassa siitä ei kyllä haittaakaan ole.

         Kannesta pidin jostain syystä heti ensisilmäyksellä. Kirjassa ei ole kerta kaikkiaan mitään häiritsevää, en huomannut tarinoissa aukkoja tai muuta vastaavaa, mutta silti teos taitaa jäädä mielessäni vain niihin ihan hyviin.

           Joistakin tarinoista luonnollisesti pidin enemmän kuin toisista. Lemppareikseni nousivat muun muassa Päälläseisontaa, Entten Tentten ja Sekakäyttäjämagneetti. Jotkut tarinat olivat niin lyhyitä, ettei niistä oikeastaan jäänyt edes muistikuvaa. Varsinkin loppupuolella osa tarinoista tuntui lähes silpulta.
           Jälkimaku oli joka tapauksessa ihan hyvä ja voisin kirjaa mielenkiintoisen aiheensa takia suositella muillekin. Helppoa ja nopeaa lukemista, kirjan voi lukea vaikka kirjastossa paikan päällä.

Seuraavan kirjan valitsee Rudy ja hän onkin sitä jo ääneen pohtinut, mutta säästän itse kirjan paljastamisen hänen huolekseen.

Esittelyteksti

Idea tämän blogin kirjoittamisesta lähti liikkeelle, kun saimme idean alkaa pitämään lukupiiriä. Täällä kirjoittelee siis kaksi samanikäistä tyttöä. Tarkoituksena olisi näin alustavasti valita kerran viikossa kirja jonka molemmat luemme ja tänne luultavasti erillisissä postauksissa kirjoitamme mielipiteemme kirjasta. Valitsemme kirjat vuorotellen ja erilaisten kirjahistorioidemme ja -makujemme takia tästä saattaa kehkeytyä aika mielenkiintoista. Yritämme lukea kirjat mahdollisimman nopeasti, mutta aina ei tuo viikko välttämättä riitä, kun joskus taas luemme kirjat yhdessä illassa. Yritämme siis pitää yllä tasaista lukutahtia.
        Kirjamauistamme voimme sanoa sen verran, että toinen meistä lukee mielellään paljon fantasiaa ja teineille suunnattua yliluonnollista romantiikkaa, kun taas toinen nauttii pääasiassa realismista. Yhdistävänä tekijänä meillä on kauhu.
        Kirjoitamme aina postausten alkuun kumpi meistä kirjoittaa sillä kertaa. Lempiniminä käytämme tässä puuhassa Rudya ja Lieseliä (kuka keksii mistä kirjasta?). Meistä Rudy on siis fantasiapainoitteinen ja Liesel jälkimmäisnen mainituista.

Tämän viikon kirjaksi olemme yhteistuumin valinneet Terhi Rannelan Yhden Promillen Juttuja.